Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjojen kertomaa...
09.05.2012 - 19:22



Riipaiseva kertomus viisivuotiaasta Jackista, joka asuu yhdessä, lukitussa huoneessa äitinsä kanssa. Pienen pojan äänellä kerrottu tarina vie mukanaan - vuoroin itkettää, vihastuttaa ja hymyilyttää. Tarina alkaa Jackin hauskasta viisivuotissyntymäpäivästä, ja vasta vähitellen lukijalle selviää totuus äidin ja pojan elämästä. Äiti on kidnapattu seitsemän vuotta sitten ja on siitä lähtien ollut väkivaltaisen miehen vankina pihavajassa, jossa on tarjolla vain rajallinen määrä ruokaa ja tarvikkeita. Äiti on kuitenkin onnistunut rakentamaan pojalleen täyteläisen elämän, josta ei puutu virikkeitä eikä rakkautta. Huone, jossa Jack ja Äiti asuvat, on reilut kolme metriä kanttiinsa ja siinä on kattoikkuna ja lukittu ovi. Jack katsoo mielellään televisiota ja tykkää piirroshahmoista, mutta tietää, että mikään ruudulla näkyvä ei ole todellista. Vain hän itse, Äiti ja Huoneessa olevat esineet ovat totta. Järkyttävästä aiheestaan huolimatta kirja onnistuu olemaan toiveikas, hauska ja elämänmyönteinen.

14.04.2012 - 17:59



Jos esivanhempiasi olisi teloitettu noituudesta 1600-luvulla ja vanhempasi murhattu epäselvissä oloissa Afrikassa, pitäisit todennäköisesti yliluonnolliset kykysi tiukasti piilossa. Näin on päättänyt tehdä myös historiantutkija Diana Bishop, joka viimeistelee alkemiaa käsittelevää tutkimustaan Oxfordin yliopistossa. Dianan lisäksi valtaväestöön sulautumista harjoittaa laaja noitien, demonien ja vampyyrien joukko, joiden mielenkiinnon hän herättää löytäessään kadonneeksi luullun vanhan käsikirjoituksen. Yksi heistä on perinnöllisyystieteilijä Matthew Clairmont, joka siviiliammattinsa lisäksi on 1500-vuotias vampyyri ja intohimoinen darwinisti. Yhdessä he tempautuvat aikarajat ylittävään seikkailuun, johon oman vaaransa tuo kaksikon välinen vetovoima, jota väkevinkään magia ei pysty tukahduttamaan, mutta joka ollaan valmiita tuhoamaan hinnalla millä hyvänsä... Historian professori Deborah Harknessin esikoisteos on kriitikoiden ilolla tervehtimä aikuisfantasia, joka koukuttaa tarkoilla historiallisilla yksityiskohdillaan, huolellisesti luoduilla henkilöhahmoillaan ja taitavasti rakennetulla tarinalla. Voiman sanat on häpeämättömän romanttinen ja nautinnollisen viihdyttävä teos, jonka kirjoittajanote on tyylikäs ja pitkälle hiottu.  

OMA ARVIO:

P.S. Valitsin kirjan luettavaksi sillä perusteella, että siinä seikkailee ilkeä noita nimeltä Satu Järvinen :)

09.02.2012 - 12:20



Pekingiläinen naisyksityisetsivä Mei Wang on palkattu suuren levy-yhtiön toimesta selvittämään salaperäisesti kadonneen iskelmälaulajattaren kohtaloa. Teräväpäinen Mei kurvailee Kiinan pääkaupungin sokkeloissa punaisella Mitsubishillään mysteerin arvoitusta jäljittäen. Paperiperhosessa kuvataan elävästi ja tarkasti pekingiläistä elämänmenoa ja 1990-luvun nopeasti muuttuvaa yhteiskuntaa: vanhan kaupungin kujia ja asumuksia, ylellistä elämää pilvenpiirtäjissä, teehuoneita ja ravintoloita herkullisine ruokineen. Mysteeriä ratkoessaan Mei Wang törmää Kiinan lähimenneisyyden kipukohtiin, mielivaltaisuuteen ja ihmisoikeusrikkomuksiin. Kiinalaista arkea ja mielenmaisemaa monine jännitteineen avataan kiehtovasti pintaa syvemmältä. Diane Wei Liang on syntynyt Pekingissä, ja hän osallistui vuonna 1989 Taivaallisen rauhan aukion traagisiin tapahtumiin. Sittemmin hän työskenteli yli kymmenen vuotta taloustieteen professorina Yhdysvalloissa ja Englannissa. Hän asuu ja kirjoittaa nykyisin päätyökseen englanniksi Lontoossa. Mei Wang -dekkareista on tarkoitus tehdä sarja, jonka järjestyksessä toinen dekkari Paperiperhonen on. Se on ilmestynyt englanniksi keväällä 2008. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi alkuaan vuonna 2007 ja on nimeltään The Eye of Jade. Sarjan kolmas osa ilmestyy Englannissa vuoden sisällä. Diane Wei Liangin dekkarisarjaa on tyylillisesti verrattu Alexander McCall Smithin Botswanaan sijoittuviin dekkareihin.  

OMA ARVIO:

07.02.2012 - 23:15



Teppo Korpelainen on kolmikymppisenä jäänyt työttömäksi IT-firmasta. Yllättäen hän saa kuulla saaneensa perinnöksi isältä talon ja suuren maa- ja metsäalueen Pohjois-Karjalasta. Tepa päättää jättää kaiken ja lähteä perustamaan matkailualan yritystä perintömaille. Vaimo Inka ei ole päätöksestä yhtä innoissaan.

Muuton jälkeen Inka ja perheen tytär Kukka näkevät Tepaa yhä harvemmin. Mies järjestelee bisneksiä kaverinsa Jannen kanssa, eikä hänen tiivis yhteistyönsä Jannen tyttären Kian kanssa helpota Inkan oloa. Kitkaa aiheuttavat myös Tepan sisarukset, joita kohtaan Tepa hautoo leppymätöntä vihaa. Tepan kiellosta huolimatta Inka tutustuu heihin ja kuulee sukutarinan toisen puolen.

Mitä enemmän Inka saa tietää, sitä kauemmas hän ajautuu Tepasta. Tepa tahtoo kuitenkin pitää epätoivoisesti kiinni suunnitelmistaan ja siitä, mikä on hänen. Tilanne kärjistyy siihen pisteeseen, että Inka ja Kukka joutuvat vaaraan.

OMA ARVIO:

06.01.2012 - 18:38



Riina Katajavuori piirtää kirjoituksessaan naisen, äidin, joka ehtii pitkästä aikaa katsoa itseään. Mutta ei yksistään omasta itsestä voi kirjoittaa. Olisiko se edes kiinnostavaa? Maailma, mennyt, muut ihmiset, läheiset, vilahtavat vääjäämättä mukaan. Kokoelmassa vaihtelevat yksityiskohtiin kiinnittyvät omakuvat ja laajempaa maisemaa tavoittavat runot. Arkinen konkretia ja kokemuksen äärettömyys kohtaavat. Innoittajana kokoelman kirjoittamiselle toimi Katajavuoren yhdessä Liisa Kallion, Salla Savolaisen ja Virpi Talvitien kanssa pitämä Omakuvapiiri, josta syntyi taidenäyttely Helsingin Lasipalatsiin.  

OMA ARVIO:

02.01.2012 - 19:53

 

Miehellä on kaksi elämää. Yksi rakastetun vaimon ja kahden pienen pojan kanssa, perheen jota hän suojelee hinnalla millä hyvänsä. Ja toinen, salainen elämä "Paulana", roolissa jossa hän joka ikinen päivä riskeeraa kaiken mitä rakastaa. Toimeksiantajinaan kaksi toisiaan vastustavaa tahoa hän aikoo vallata huippuvankilan sisäiset huumemarkkinat ja iskeä kansainvälisen rikollisuuden ytimeen. Entä jos peiterooli paljastuu? Paula tietää, että kuolemiseen menee kolme sekuntia. Roslund ja Hellström ovat jälleen kirjoittaneet sietämättömän nerokkaan ja jännittävän trillerin, jossa ihmiset yhteiskunnan kaikilla tasoilla pannaan testiin. Aikaisemmista teoksista tuttu särmikäs rikospoliisi Ewert Grens kollegoineen tähdittää myös kaksikon viidettä romaania. Pohjoismainen dekkarijärjestö Skandinaviska Kriminalsällskapet myönsi kirjalle arvostetun Glasnyckel- eli Lasiavainpalkinnon vuoden 2010 parhaasta pohjoismaisesta rikosromaanista. Teos valittiin myös Ruotsin parhaaksi dekkariksi, ja Fight Club- ja Heat-elokuvista vastannut New Regency tuottaa kirjasta version valkokankaalle.  

 

OMA ARVIO:

01.01.2012 - 20:54




Jännitys- ja rikosromaani Kaksoset kertoo tarinan Granstedin suvusta ja suvun kaksosista Jaakosta ja Anterosta. Jaakko on rauhallinen ja tasainen ja opiskelee itselleen psykologin ammattia. Antero puolestaan on särmikäs ja pahansisuinen ja hairahtuu jo aikaisessa vaiheessa rikollisille teille. Jo nuorena Antero alistaa muita voimallaan ja hurjuudellaan. Kaksoset eivät voisi enää erilaisempia olla. Perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi myös pikkusisko Leena. Anteron häivyttyä rikollisille teilleen isä ja äiti menehtyvät hämärissä olosuhteissa. Jaakolla on vaikeuksia hyväksyä virkavallan selityksiä. Jaakko jää Leenan kanssa Turkuun jatkamaan opiskelua. Pian Jaakko saa outoja vihjeitä siitä, että Granstedin Turun Tiili Oy:n tiilitehtaalla tehdään muutakin kuin tiiliä. Selvittäessään asiaa hän huomaa pian olevansa niin poliisin kuin rikollistenkin takaa-ajama. Pakomatkalle Jaakko saa mukaansa suojelijan, viehättävän Annen. Kohta mikään ei ole enää sitä, miltä näyttää.  

 

OMA ARVIO:

31.12.2011 - 15:47




Viisi päivää ennen joulua Rooma peittyy puhtaaseen lumeen. Poliisikaksikko Nic Costa ja Gianni Peroni ovat liikkeellä poliisin työtä dokumentoivan valokuvaajan Mauro Sandrin kanssa. He saavat hälytyksen Pantheoniin, jonka vartija ilmoittaa luvattomasta tunkeilijasta. Miesten astuessa sisään rakennukseen tuntematon henkilö ampuu heitä osuen kuolettavasti valokuvaajaan ennen kuin pakenee paikalta. Rakennuksesta löytyy naisen ruumis, jonka ihoon on viilletty matemaattisella tarkkuudella geometrinen kuvio. Costa ja Peroni alkavat jahdata Sandrin ampujaa ja huomaavat joutuneensa kenties oudoimman koskaan kohtaamansa murhaajan jäljille. Myös FBI on kiinnostunut tapauksesta, jonka taustalla kummittelevat Persianlahden sodan tapahtumat.  



OMA ARVIO:

31.12.2011 - 10:42



Toisen Thóra Guðmundsdóttir -trillerin miljöönä on kummitustarinoiden ja mahtavan luonnon Islanti Jääkylmänä talvipäivänä vuonna 1945 mies sulkee nelivuotiaan tytön maakellariin ja lupaa, että äiti odottaa - luojan luona. Vuonna 2006 naisarkkitehti löytyy murhattuna hotellin rannasta Reykjavikin liepeiltä. New age -henkinen terveyskylpylä on rakennettu vanhaan maalaistaloon, jossa kertoman mukaan kummittelee. Asianajaja Thóra Guðmundsdóttir saapuu auttamaan murhasta epäiltyä hotellinomistajaa. Entinen maalaistalo kätkee myös synkkiä perhesalaisuuksia, joita kaikki eivät haluaisi päivänvaloon. Kulkeeko hotellin huoneissa vieras tuonpuoleisesta vai onko jonkun sairas mieli kaiken takana?  

OMA ARVIO:

 

29.12.2011 - 21:38


 
 

Kun Kantolan keräilijätoveri Ossi Sulamäki kuolee pudottuaan omakotitalonsa rappusissa, Kantola alkaa aavistella, ettei kyse ole tapaturmasta: antiikkibisneksissä on nyt jotain mätää. Tukea, ja myös sekaannusta, Kantolalle tarjoaa Ossin kaunis ja eläväinen pojantytär Pinja.

OMA ARVIO:


Kirjoittaja
Lukutoukka



Etsitkö jännittävää dekkaria,
mielenkiintoista elämäkertaa,
"tuoretta" tietokirjaa
tai jotain muuta mukavaa luettavaa?

Jos vastaus on kyllä, olet tullut oikeaan osoitteeseen!

Täältä löydät etu- ja takakansien kertomaa lukemattomista lukemistani kirjoista mahdollisimman reaaliaikaisesti. Huom! Juonipaljastuksia ei tässä blogissa ole.

Tämä "himolukijan" lukupäiväkirja täydentyy lähes päivittäin - joskus useammallakin kirjalla päivässä... {#emotions_dlg.cool}

Mottoni onkin: kirja päivässä - kolme parhaassa.
Kaltaiselleni "kirjaholistille" koti ilman kirjoja on kuin huone ilman ikkunaa...

Kirjoitusten kommentointi on suotavaa ja vinkit hyvistä lukuelämyksistä lämpimästi tervetulleita!

P.S. Luettavan löytämisen avuksi blogissa on oma hakukone, jota kannattaa kokeilla.

 


Kirjojen kertomaa...
- ilonanne jo neljä vuotta!




TÄHDET, TÄHDET:

   *
   No,
   tulipahan luettua..

 **
   Kannatti lukea,
   mutta vain kerran...

 ***
   Hyvä kirja, suosittelen:)

 ****

   Kerrassaan mainio
   lukuelämys!!

 *****

   Voiko parempaa 
   kirjaa enää ollakaan...
 

 

 SUOSIKKIKIRJANI
 (TOP 5):

1. Carlos Ruiz Zafon: 
   Tuulen varjo

2. Torey Hayden:
    Nukkelapsi

3. Väinö Linna:
    Tuntematon sotilas

4. Mikkel Birkegaard: 
    Libri di Lucan arvoitus

5. Paulo Coelho:
    Pyhiinvaellus

(Lista päivitetty 20.8. 2009)

        


OODI KIRJALLISUUDELLE

 

"Mitä olisi elämä ilman
pidettyjä, vihattuja,
tuoksuvia kirjoja
ilman vanhoja, uusia,
kauniita kirjastoja
ilman perinteisiä,
inspiroivia kirjallisuuspiirejä
ilman legendaarisia, kiisteltyjä
kirjailijoita ilman
lyhyitä, pitkiä sanoja,
voimakkaita koskettavia lauseita
ilman surullisia ja onnellisia kirjoja.

Mitä olisi elämä ilman
ajateltua, kirjoitettua ja painettua tekstiä.
Niin, mitä olisi elämä ilman sanoilla piirtämistä.
Sellainen elämä olisi mykkää ja mautonta.
Sellainen elämä on mahdottomuus.

Oi sinä uljas iso A.
Sinä hassu pieni ö.
Kaikkea mahdollista löytyy teidän väliltänne.
Te kosketatte meitä ja heitä.
Te käsin tai koneellisesti kirjoitetut timantit.
Olette pieniä taideteoksia,
yhdessä olette loistava taidenäyttely.
Syleilette sielua.
Saatte aikaan muutoksia.
Vakiinnutatte häilyvää.

 
Sinä kirjallisuus olet yhdistävä tekijä,
viet meidät autiolle saarelle
seuranamme vain sinut."

- Riitta Pekkanen


   


LINKKEJÄ
:
    
  
HS:n kirjat -blogi


Kirjahyllyn kautta 


Kirjanpitäjä



Kirjasieppo


Kirjavinkit


Lukupiiri


Rivien välistä

    


LUKUPÄIVÄKIRJOJA:
  

AmiLon lukupäiväkirja


Heidin kirjastokassi  


Kirjamaa


Kirja päivässä...


Kirjojen maailma


Kuuttaren lukupäiväkirja


Luen, siis olen.


Lukupaikka


Lumikin luetut

Marja-Leenan kirjahylly

Satun luetut

 

 

 

MENOSSA MUKANA:

 

 







 


 

TÄÄLLÄ KÄYN USEIN:




   

  

LUKUPÄIVÄKIRJASTA
LÖYTYY NYT
YLI 13O0 KIRJAA! 

 

LINKKINAPPI,
ole hyvä!